Käsivarret ja kädet

Kädet ovat kovilla monissa työtehtävissä sekä harrastuksissa. Alle on listattu ei traumaattisia oireita joiden kanssa me teemme usein töitä.

Etkö ole saanut vielä diagnoosia vaivaasi?

Käsivarren ja käsien oireita meillä diagnosoivat Naprapaatti Vera Kesälä, Fysioterapeutti Jenni Aaltonen ja Osteopaatti Petri Palviainen. Varaa aika ensikäynnille, niin selvitetään yhdessä oireidesi syntyperä!

Varaa aika ensikäynnille!
Tältä sivulta löydät tietoa näistä aiheista: (hyppää kohtaan klikkaamalla)

Golf- ja tenniskyynärpää

Golfkyynärpää on kiputila kyynärnivelen sisäpuolella olevan kyhmyn kohdalla. Kyseessä on tendinopatia eli jänteisiin kohdistuva vaiva, jonka myötä käden käyttäminen aiheuttaa usein kipua ja täten käden toimintakyky on heikentynyt.

Usein kipu on paikallista kyynärseudun paikkeilla, mutta paikoitellen kipu voi säteillä olkavarteen tai jopa sormiin asti. Käden puristusvoima saattaa myös heikentyä.

Golffarin kyynärpäälle riskitekijöitä ovat yleisesti yksitoikkoinen rasitus. Tällainen saattaa olla mm. sähköteknikon jatkuva ruuvimeisselin käyttö.

Tenniskyynärpää eli lateraalinen epikondyliitti on miltei peilikuva golfkyynärpäälle. Tällöin kivun lokaatio on kyynärpään ulkoreunalla.

Joskus myös kyynärpään alueen bursiitit ärtyvät ja tulehtuvat, mutta tämä näiden aiheuttamat turvotukset ja punotukset eroittavat ne golf- ja tenniskyynärpäästä. Bursiitin hoitoon ei kuulu manuaalinen käsittely.

 

Hoito:

Useimmissa tapauksissa on hyvä pyrkiä provosoivan rasituksen vähentämiseen tai poistamiseen, jotta alue ei olisi niin herkkänä. Erilaisia kipua lievittäviä tapoja (mm. tulehduskipulääkkeet ja kylmä) voidaan kokeilla. Jotkut saattavat hyötyä hieman hieronnasta tai kinesioteippauksesta.

Vastoin intuitiota, hoito on usein käden rasittamista progressiivisesti, kivun sallimissa rajoissa kohti normaalia käden toimintaa. Vaiva on yleisestihaastava ja esim. leikkaushoidon hyödyt näyttävät olevan vajaat.

Turussa golf- ja tenniskyynärpäitä hoitavat:
Fysioterapeutti Jenni Aaltonen, Osteopaatti Petri Palviainen sekä Naprapaatti Vera Kesälä

Ganglionit

Ganglion on nivelkapselin tai jännetupen pullistuma, joka näkyy ranteessa pienenä pattina. Useimmiten tämä on kivuton, mutta joissain tapauksissa ganglio saattaa painaa hermokudosta aiheuttaen kipua kädessä. Näiden hoito on usein odottamista tai tarpeen vaatiessa ganglionin tyhjentämistä.

Käsivarren ja käden oireet KiHy Turku

Rannekanavan ahtauma

Rannekanavan ahtauma tai rannekanavaoireyhtymä aiheutuu yleisesti ottaen hitaasti rasituksen tai kasvaneen turvotuksen (mm. diabetes) seurauksena. Naisilla vaiva on hieman miehiä yleisempää. Rannekanavan ahtaumalle tyypillisiä oireita ovat sormien (peukalo etusormi ja keskisormi) puutuminen, kipu, pistely tai heikkous. On myös mahdollista, että kipu säteilee hieman käsivartta ylös.

Oireet saattavat pahentua staattisesta rasituksesta, tai ranteiden viemisestä ääriasentoihin. Vaivaa esiintyy myös raskauden aikana.

Parhaan hoidon saamiseksi tulee kartoittaa mahdolliset ärsyttävät tekijät ja niiden pienentäminen on suuressa roolissa. Muuten ranteiden liikeratoja pyritään normalisoimaan sen mukaan mitä kipu sallii.

 

Turussa rannekanavan ahtaumiin on perehtynyt:
Fysioterapeutti Jenni Aaltonen, Osteopaatti Petri Palviainen sekä Naprapaatti Vera Kesälä

Käsien puutuminen

Yleisimmin käsien puutumisen takana ovat erilaiset hermojen pinnetilat. Hermopinne voi esiintyä missä tahansa ranteen ja kaularangan välillä. Terapeutin työ on selvittää missä kohdassa vastaava hermopinne esiintyy ja miten tätä lähdetään hoitamaan.

On hyvin yleistä kokea käsien puutumista silloin tällöin, eritoten jos nukkuu öisin käden päällä. Tällöin kyse on hetkellisestä hermon puristuksesta. Pitkäaikaisemmat pinnetilat saattavat tuntua työssä tai harrastustoiminassa ja puutumisen tai pistelyn tunnetta esiintyy usein. Hermon puristuminen voi aiheuttaamyös säteilevää kipua koko raajaan, kuten tapahtuu esim. välilevyn pullistumien kanssa.

Erilaiset puutumistilojen syyt on hyvä selvittää ammattilaisten kanssa. Sikäli mitään selkeää syytä ei löydetä ohjataan yleensä lääkärille ja tarpeen mukaisiin tutkimuksiin.

Turussa puutumistiloihin ovat erikoistuneet:
Fysioterapeutti Jenni Aaltonen, Osteopaatti Petri Palviainen sekä Naprapaatti Vera Kesälä

Jännetupentulehdus

Jännetupentulehduksissa jännettä ympäröivä kudos on ärsyyntynyt ja on aiheuttaa kipua. Ranteen liikuttelu tuntuu alkuunsa pahalta, mutta pienen käytön jälkeen yleensä helpottuu. Usein rannetuppivaivat ovat herkimmillään pidemmän käyttämättömyyden jälkeen, kuten aamuisin. Näitä esiintyy paljon mm. toimistotyöntekijöillä.

Jännetupentulehduksen hoito riippuu vaivan vakavuudesta. Lievänä se voi olla manuaalista käsittelyä ja harjoittelua. Pahoissa tapauksissa leikkauksellinen.

Näitä oireita hoitaa:

Jenni Aaltonen

Turun Ammattikorkeakoulusta valmistunut fysioterapeutti.
Tutustu tästä

Petri Palviainen

Hierontaa osteopaattisin tekniikoin.
Tutustu tästä

Vera Kesälä

Naprapaatti & Koulutetu Hieroja
Tutustu tästä

Pyrimme aina tarjoamaan mahdollisimman nopeaa, kustannustehokasta ja viimeisimpiin tutkimustuloksiin perustuvaa hoitoa.

Varaa aika hoitoon!

Varaa aika