Kaula, niska ja hartiat

Niskan kiputilat ovat hyvin yleisiä, ja jopa 70 % ihmisistä kokee niskakipua elämänsä aikana. Niskakivuille on kuitenkin monia muita eri syitä, kuten fasettiperäinen ärsytys, kallonpohjan lihasten toimintahäiriöt sekä välilevyperäiset ärtymiset. Yleisimpänä syynä niskakivulle ovatkin niska- ja hartia-alueen lihasten jäykkyys eli jännitysniska.

Etkö ole saanut vielä diagnoosia vaivaasi?

Kaulan, niskan ja hartiaseudun oireita meillä diagnosoivat Kiropraktikko Jussi Järvinen ja Naprapaatti Vera Kesälä. Varaa aika ensikäynnille, niin selvitetään yhdessä oireidesi syntyperä!

Varaa aika ensikäynnille!
 Tältä sivulta löydät tietoa näistä aiheista: (hyppää kohtaan klikkaamalla)

Niskaperäinen huimaus

Moni ihminen kokee niskakipua ja huimausta samanaikaisesti. Niskakivun ja huimauksen yhdistäminen toisiinsa ei kuitenkaan ole täysin yksinkertaista, sillä mitään yhtä ja tiettyä testiä ei ole, jolla ammattilainen voi todeta huimauksen olevan peräisin niskasta. Usein tähän päädytään poissulkemalla muita vakavampia vaivoja.

Tyypillistä niskaperäiselle huimaukselle saattaa kuitenkin olla huimaavan tunteen paheneminen päätä kääntäessä, varsinkin, jos pää on ollut jo hetken paikallaan. Huimauksen lisäksi saattaa yksilö kokea takaraivon / yläniskan alueella särkyä, joka ärtyy pään liikkeistä tai vaikka tyynystä.

Joidenkin tutkimusten mukaan jopa 75 % ihmisistä saa apua niskaperäiseen huimaukseen konservatiivisesta hoidosta.

KiHyllä Jussi Järvinen on erikoistunut huimauksiin ja mielellään katsoo kanssasi, mikä voisi olla hyvä lähestymistapa helpottaaksemme oireitasi. 

Jännitysniska

Jännitysniska on varmasti yksi yleisimpiä niska- ja hartia-alueen vaivoja, jonka kanssa ihmiset hakeutuvat hoitoon. Yleisesti vaiva johtuu jännittyneistä kallonpohjan, niskan tai hartian lihaksista sekä nivelten liikerajoituksista. Liikerajoitusten myötä esim. fasettinivelet saattavat luoda pientä ärtyneisyyttä niskaan.

Jännitysniska voi alkaa äkillisesti, vaikkakin pikkuhiljaa alkavana se on yleisempi.

Yleisimmin jännitysniska oireilee seuraavasti:

  • Niskan ja hartiaseudun kipuilu sekä yleinen jäykkyys ja jomotus
  • Kipua yläniskassa sekä takaraivossa
  • Jännitysniskan kanssa saattaa esiintyä myös huimausta ja "kevytpäisyyttä"
  • Jos jännitystila on suuri, voi se aiheuttaa lievää hartiapunoksen oireyhtymää (TOS), jonka myötä saattaa esiintyä sormien ja käsien tunnottomuutta.

Hoitona jännitysniskaan toimii hyvin manuaalinen terapia, jossa erilaisin pehmytkudos-, mobilisaatio- tai manipulaatiotekniikoin käydään niskaa läpi ja helpotetaan niskan toimintaa. Liikunnan ja fyysisten harjotteiden rooli on vastaavissa vaivoissa tärkeä.

Turussa niskavaivoja hoitaa:
Jussi Järvinen, Vera Kesälä ja Petri Palviainen

KiHy Turku niskan ja kaulan hoito

Hartiapunoksen oireyhtymä eli TOS

Hartiapunoksenoireyhtymällä (Thoracic outlet syndrome) viitataan kaulan ja solisluun alueen häiriötilaan, jossa mm. jäykät lihakset saattavat antaa painetta hermoille ja täten johtaa käsien puutumiseen, pistelyyn, tunnottomuuteen tai heikkouteen.

Käsien lievä puutuminen on melko yleinen vaiva, ja tästä syystä sen selvittämiseen löytyy paljon erilaisia neurologisia ja ortopedisiä testejä, jotka voivat helpottaa diagnoosin luomista. Näillä testeillä voimme erotella mm. välilevynpullistumat hartian perusjumeista.

Vastaaviin puutumistiloihin on Turussa erikoistunut:
Kiropraktikko Jussi Järvinen ja Naprapaatti Vera Kesälä

Välilevyongelmat

Välilevyongelmat ja pullistumat niskassa toimivat periaatteiltaan samalla tapaa kuin selässä. Suuremmat pullistumat johtavat hermojuureen kohdistuvaan paineeseen ja täten käteen säteileviin oireisiin. Pienemmät muutokset välilevyissä johtavat todennäköisesti enemmän paikalliseen niskakipuun.

Manuaalisella terapialla voidaan hoitaa niskakipua. Mikäli välilevyn pullistumasta esiintyy yläraajoihin säteilykipua ei niskan manipulaatiohoito ole suositeltavaa. Täytyy kuitenkin painottaa, että esim. naprapaatin antama manipulaatiohoito on vain yksi tapa auttaa asiakasta ja muita tapoja meiltä löytyy useita.

Turussa välilevyjen ongelmien kanssa on tottunut työskentelemään:
Kiropraktikko Jussi Järvinen sekä Naprapaatti Vera kesälä.

Whiplash eli piiskaniskuvamma

Piiskaniskuvamman yleisimpiä syntymekanismeja ovat autokolarit, vaikkakin muita syitä löytyy esim. jääkiekosta. Oireina voi olla kivun ja liikerajotteiden lisäksi myös huimausta ja keskittymisvaikeuksia. Onkin tärkeää, että kovempien iskujen jälkeen aivotärähdykset suljetaan pois. Piiskaniskuvammassa on yleistä, että niskan rakenteisiin syntyy lievää rakenteellista vauriota venähdyksestä. Kuitenkin kipua ja liikerajoituksia voi esiintyä myös ilman suurempaa vauriota.

Suurimmalla osalla piiskansikuvammat paranevat hyvin, vaikkakin osalla oireet jäävät krooniseksi.

Oireellisen piiskaniskuvamman sattuessa, on se hyvä tarkistuttaa lääkärillä. Yleisesti normaaliin elämään paluu on suositeltavaa, mutta tähän voi olla hyvänä lisänä harjoitteet sekä manuaalinen terapia kuten kiropraktikon tai naprapaatin suorittama manipulaatiohoito.

Näitä oireita hoitaa:

Jussi Järvinen

Kansainvälisesti palkittu kiropraktikko.
Tutustu tästä

Vera Kesälä

Naprapaatti & Koulutetu Hieroja
Tutustu tästä

Petri Palviainen

Hierontaa osteopaattisin tekniikoin.
Tutustu tästä

Pyrimme aina tarjoamaan mahdollisimman nopeaa, kustannustehokasta ja viimeisimpiin tutkimustuloksiin perustuvaa hoitoa.

Varaa aika hoitoon!

Varaa aika